Alakoulun open terveiset


Miksi lähteä mukaan yhteistyöhön? Miksi ei! 

Ensin tulee tietysti mieleen, että millä ajalla sitä suunnittelee ja toteuttaa tapahtumia tai yhteisiä tapaamisia. Mutta kun aloittaa pienin askelin yhteistyö kasvaa kuin itsestään ja tavat toimia vakiinnuttaa paikkansa lukuvuodessa. Ensin se voi olla yhteinen leikkihetki metsässä. Yläkoulun oppilaat pääsevät ohjaamaan leikkejä pienille ja pienissä ryhmissä. Siinä ehtii hyvin pohtia, vaikka jokaisen oikeuksiakin. Tai se voi olla yhteinen askarteluhetki. Mitäs jos isot ympäristöagentit tulisi vaikka kertomaan ja näyttämään meidän pienille ympäristöagenteille miten askarrella jätepaperista taidetta Earth Hourin aikaan. Agentit puoletaan opettavat samalla idean omassa luokassaan. Samalla voidaan yhdessä pohtia mitä maapallolle kuuluu ja miten meidän kaikkien pienetkin teot ovat tärkeitä. Ja kun se pieni oppilas kysyy; "Mitä teoilla tarkoitetaan?" syntyy keskustelua". "Ai niin se suihkussa ei kannata olla liian kauan aikaa, kännykän johdon voi irrottaa seinästä kun sitä ei  tarvita". Erilaiset vierailut voi yhdistää liikuntapäiviin, taidepäiviin tai vaikkapa Vappuhulinoihin ja Hupiolympialaisiin koulun pihalla. Ja ne kohtaamiset, ne ovat tärkeitä sekä isoille että pienille. Nämä tapaamiset muistetaan ja pitkään. Ja mikä parasta meidän rehtori ei ole koskaan sanonut ei, kun ollaan kysytty, voidaan tehdä ja kokeilla tehdä yhdessä yläkoulun kanssa.


Milloin ne isot oppilaat taas tulee meille? Milloin meillä on jotain yhteistä? Lähettikö ne meille jo seuraavan videohaasteen? Ja milloin me voidaan käydä taas katsomassa heitä ympäristöagenttien kanssa? Ihania kysymyksiä alkaa kuulua pitkit koulun käytäviä.


Me olemme kutsuneet yläkoulun oppilaita kylään ja meitä on kutsuttu vierailulle isolta näyttävään yläkouluun. Olemme pääset katsomaan konkreettisesti mihin ne isot ympäristöagentit ovat päässeet vaikuttamaan omassa arjessaan. Olemme kuunnelleet vaikuttuneina mihin kaikkialle agentit ovat lähettäneet sähköpostia tai soittaneet, kun he ovat huomanneet ongelman joka vaatisi ratkaisuja. Vau tätäkö vaikuttaminen ja toimijuus on? Pääsenkö minäkin tänne yläkouluun joskus? Ja voinko minä sitten vuorostani tehdä jotain kivaa alakoulun oppilaiden kanssa. Yhdessä kun ollaan vaikeitakin kysymyksiä saa esittää. Ja vaikeiltakin tuntuvista asioista esim. ilmastonmuutoksesta saa kysyä ääneen. Kaikkeen ei tarvitse olla vastauksia, niitä voidaan pohtia yhdessä ja mikä parasta asioista voidaan ottaa yhdessä selvää ja oppia yhdessä.


Voisiko isot ja pienet pohtia asioita yhdessä. Oppia yhdessä, kohti parempaa tulevaisuutta. Ehdottomasti ja kyllä.

Johanna Timonen,

Vierumäen koulun luokanopettaja, ympäristöagenttien ohjaava ope ja ympäristökasvattaja, Vantaa.

PaTu on toteutettu ELY-keskuksen valtionavustuksen turvin
  Vantaa 2023-2024
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita