Lettukestit uuden puun kunniaksi

Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras on nyt. - Kiinalainen sanalasku
Saako tähän lettuun laittaa hilloa JA kermavaahtoa JA nutellaa?  - Alakoulun ympäristöagentti


Ruusuvuoren koulun sisäpihalla on oma puutarha. Sen nimi on Löhöpiha. Tässä tekstissä kerrotaan alakoulun ympäristöagenttien ja yläkoululaisten yhteisistä puutarhajuhlista, mutta samantyyppistä toimintaa voi harrastaa ilman puutarhaakin. Lavakauluslaatikoita voi laittaa lähes mihin vaan ja puun sijasta voi istuttaa vaikka pensaan.

Löhöpihalla järjestetään ainakin kahdesti vuodessa talkoot. Kun talkoiden aika lähestyy otamme yhteyttä alakoulun opettajaan. Sovimme yhdessä päivämäärän, jolloin alakoulun ympäristöagentit pääsevät odottamalleen retkelle yläkoulun pihalle. 
Yläkoululla valmistaudutaan päivään huolella. On pitänyt keksiä leikkejä ja tekemistä sekä jakautua porukoihin; jotkut leikittävät, toiset opastavat puutarhahommissa ja kolmannet ovat virallisia letunpaistajia ja pöydänkattajia. Lettutaikinaa tehdään ämpärillinen valmiiksi jo hyvissä ajoin ja koulun muurikkapannun kunto ja kaasutilanne tarkastetaan. Kamalan sään varalta varmistetaan vielä kotitausopettajalta saammeko hätätapauksessa lainata vohvelirautoja. Vanhempainyhdistykseltä anotuin varoin osa porukasta käy hankkimassa myös istutettavia kasveja ja muuta talkoissa tarvittavaa. Kuten mehua ja hilloa. 

Talkoopäivänä heilumme ensin oman porukan kesken ja odotamme pieniä agentteja saapuviksi. Ohjelmassa voi olla monenlaista, mutta yksi asia toistuu vuosittain. Ekaluokkalaiset agentit saavat istuttaa PUUN tai PENSAAN juhlavasti koulun puutarhaan tai pihalle. On hyvin oleellista muistaa ottaa virallinen istutuskuva! Ajatuksena nimittäin on, että viiden vuoden kuluttua istuttajien saapuessa Ruusikseen yläkouluun otetaan toinen kuva. Ja kun samaiset sankarit lähtevät yhdeksänneltä luokalta eteenpäin otetaan vielä kolmas kuva. Näin puu ja oppilaat ovat saaneet kasvaa yhdessä koko peruskoulun ajan. 

Oppilaiden mielestä puu näyttää olevan kylläkin sivuseikka.... hipan leikkiminen isojen kanssa houkuttaa paljon enemmän! Kannattaa siis ajoittaa istutushommat niin, ettei muualla tapahdu juuri samaan aikaan jotain vieläkin hauskempaa. 

Seuraavaan seikkailuun


PaTu on toteutettu ELY-keskuksen valtionavustuksen turvin
  Vantaa 2023-2024
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita