Retkelle yhdessä
Voivatko isot ja pienet retkeillä yhdessä? Tottakai voivat! Kummallekin porukalle tarvitaan oman koulun opettaja mukaan ja retkeä täytyy vähän suunnitella etukäteen.
Retki voi suuntautua ihan lähelle, vaikkapa lähimetsään. Siellä voi leikkiä, olla yhdessä, tutkia, tutustua ja oppiakin jotakin. Tai sitten voi lähteä kauemmas, vaikkapa museoon tai kotieläinpihalle. Tai miten olisi retki lähikauppaan? Meillä on retkeilty onnistuneesti myös esimerkiksi Kierrätyskeskukseen, jätevedenpuhdistamoon ja pulkkamäkeen. Kerran kävimme maalaamassa omia mielipiteitämme graffitiseiniin (niihin luvallisiin tietenkin).
Mikä teidän mielestänne tekee retkestä R E T K E N ? Pitäisköhän anoa vanhempainyhdistykseltä erikoiseväitä? Onko oleellista ottaa ryhmäkuvia? Tai lähettää jollekin postikortti? Pitäisiköhän ottaa riippumatot mukaan pötköttelytuokiota varten?
Meidän koulumme sijaitsevat Vantaalla, joten voimme melko pienin ponnisteluin lähteä retkelle myös vaikkapa Helsinkiin. Siellä erityisen kiinnostaviksi on osoittautunut LUOMUS- luonnontieteellinen keskusmuseo ja sen eläintieteteellinen museo ja kasvitieteellinen puutarha. Myös Korkeasaaren eläintarha on aina hitti! Sinne pääsee ainakin tätä kirjoittaessa koululaisryhmät ilmaiseksi loka- huhtikuussa.
Muistipeliturnauksen voittajaluokat lähtivät kanssamme ELÄINMUSEOON palkintomatkalle. Pääsimme testijoukoksi opastukselle, joka oli tarkoitettu pienimmille osallistujille. Isompien tehtävänä oli olla mukana ja kuunnella, miten opas kertoo lapsille sopivalla tavalla eläimistä ja museon toiminnasta. Siinä isommatkin oppivat paljon. Retki museoon oli osa Pörröt Pulassa Projektia.
Retkille kannattaa suunnitella ohjelmaa. Jos väkeä on paljon voi rastityöskentely olla hyvä idea. Kannattaa varmistaa etukäteen minkälaiset rastit on mahdollisia missäkin. Voi kuulostaa hankalalta aluksi, mutta tämäkin helpottuu ajan myötä. Jos teidän porukka näkee nyt vaivaa ja ottaa selvää miten jossakin tietyssä kohteessa kannattaa toimia ja vielä kirjoittaa asiat ylös, on seuraavan porukan paljon helpompi lähteä liikkeelle. Yhtäkkiä teidän tempauksesta saattaakin tulla pysyvä osa myös tulevien sukupolvien kouluvuotta. Ei hassumpaa ollenkaan!
Monella museolla on kouluille tarkoitettuja valmiita materiaaleja Niihin kannattaa tutustua, ties vaikka löytyisi tehtäviä yhdessä tehtäviksi. Esimerkiksi luonnontieteellisen museon valmiit materiaalit löytyvät täältä ja Korkeasaaren täältä. Korkeasaaren tehtävistä monet sopivat myös tehtäviksi koululla.
Ruokailut pitää muistaa sopia! Helpointa on syödä koululla ja lähteä heti ruokailun jälkeen. Kokopäivän retkille tarvitaan eväät, jotka pitää muistaa tilata ajoissa koulun keittiöstä tai hoitaa jotenkin muutoin. Myös matkat pitää miettiä. Pääseekö julkisilla edes puolijärkevästi kohteeseen? Kuka kantaa tavarat, jotka otetaan koululta mukaan? Teette suuren palveluksen tuleville sukupolville, jos kokoatte oman koulun retkiohjeet jonnekin talteen!
MUISTILISTA SUUNNITTELUUN:
aloittakaa ajoissa! Jos retkelle on tarkoitus lähteä huhtikuussa kannattaa suunnittelu aloitaa jo tammikuussa
laskekaa BUDJETTI eli kuinka paljon retki maksaa koululle
rehtori päättää loppujen lopuksi- ottakaa yhteyttä kummankin koulun rehtoriin ja kertokaa suunnitelmastanne. Perustelkaa hyvin miksi tällainen toiminta on erinomaisen tärkeää. Mitä oppilaat oppivat? Miten maailma muuttuu paremmaksi? MItä hyötyä retkestä on kaikkien hyvinvoinnille? Miten toivo lisääntyy?
sopikaa ajankohta YHDESSÄ alakoulun opettajan kanssa
anokaa VANHEMPAINYHDISTYKSELTÄ rahaa, jos teidän koululla on sellainen.
RUOKALAAN pitää olla yhteydessä ajoissa, jos ruokailu hoidetaan eväillä! Käykää jo kuukautta ennen kysymässä milloin ja miten tehdään evästilaus.
suunnitelkaa OHJELMAA ja AIKATAULU
muistakaa jättää aikaa myös hetkestä nauttimiselle